perjantai 8. marraskuuta 2013

Ompelijan työvälineet... jatko-osa

Otsikon perusteella moni teistä lukijoista varmaan miettii seuraavaa kysymystä: "Hei hetkinen nyt... etkö sinä jo edellisessä postauksessasi esitellyt kaikki ompelijan työvälineet?"
Totta, edellisen postaukseni aihe tosiaan oli ompelijan työvälineet, MUTTA siinä olivat vasta kaikkein tärkeimmät työvälineet. Siksi ajattelin jatkaa edellisen postaukseni aihetta vielä sen verran, että saisin esiteltyä myös sellaiset työvälineet ja -tarvikkeet, joita monet eivät välttämättä tiedä (tai hoksaa) ompelijoiden tarvitsevan työssään, mutta joita ompelija saattaa kuitenkin tarvita jossain vaiheessa työtään.
Edellisessä postauksessani aloitettu lista jatkuu nyt näillä tavaroilla:
  • Lyijykynät, pyyhekumi ja teroitin
  • Harppi
  • Rullamitta
  • Paperisakset
  • Kolmioviivain
  • Kaavapaperi
Lyijykynät, teroitin ja pyyhekumit ovat myös ompelijalle tärkeitä, koska ilman niitä kaavojen piirtämisestä ja/ tai jäljentämisestä ei tulisi yhtään mitään.

Harppi on todella hyödyllinen väline silloin, kun ompelija joutuu tekemään sellaisen kaavan, jossa on paljon pyöreitä ja/ tai kaarevia kohtia tai kulmia.
 
Rullamitta on yksi tärkeimpiä työvälineitä, erityisesti meille sisustusompelijoille, koska esimerkiksi verhojen valmistusta varten on kulloinkin kyseessä olevan huoneen ikkunasta otettava tarkat mitat. Muuten ompelijan on erittäin vaikeaa ostaa oikeaa määrää kangasta ja silloin verhoista tulee väistämättä väärän mittaiset.

Paperisakset mm. kaavojen leikkaamista varten. Edellisessä postauksessa esittelemäni kangassakset on tosiaan tarkoitettu vain ja ainoastaan kankaiden ja lankojen leikkaamiseen ja niiden terät menevät piloille, jos niillä leikataan esim. paperia tai pahvia.
 
Kolmioviivainta tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitetaan saumavarojen lisääminen kaavoihin. Tavallisen viivottimen kanssa työ olisi erittäin hidasta ja hankalaa.
 
Kaavapaperista tehty nuppilukkokukkaron kaava. Ja jos jotakuta ihmetyttää kaavan oikeassa reunassa olevat merkit, niin opiskelen vapaa-aikanani Japanin kieltä ja kirjoitin nimeni tuohon kaavaan japanilaisilla merkeillä.
 
 
Seuraavassa postauksessani onkin jo sitten luvassa jotain ompelu- tai käsityötuotteiden valmistamiseen liittyvää asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti